1 Comment

Yhteenveto

Hei sinä blogini myöhässä löytänyt! Projekti on jo päättynyt. Mutta mikäli haluat tietää mistä tässä oikein oli kyse lukematta läpi ihan koko tarinaa, tässä viestissä on sinulle linkit mielestäni parhaisiin paloihin.

"No mistä tässä oikein oli kyse?"

Pyöräilin kaikkiin kansallispuistoihin kesällä 2015. Yövyin jokaisessa puistossa ja retki kesti yli 3kk. (Esittely, Reitti, Varusteet)

"Oliko kivaa?"

Kyllä. Suurimmaksi osaksi kesä oli nautinnollinen kokemus täynnä matkustamisen iloa ja syvää luonnon rauhaa. (Lähtö, Vapaus, Meri)

"Ei kai aina voi mennä hyvin?"

Joskus on myös haasteita. Mitäpä olisi matkustaminen ilman vaikeuksia? (Vastatuuli, Raato, Kylmyys)

"Mitkä kansallispuistot olivat suosikkejasi?"

Niitähän riitti, mutta tässä pari. (Kolovesi, Saaristomeri, Liesjärvi)

"Oliko paikkoja, joissa et viihtynyt?"

Oli niitäkin. Eihän se sinänsä ole paikan vika jos minulla ei ole mukavaa, mutta ympäristön syyttäminen on paljon helpompaa kuin oman asenteen muuttaminen. (Varkaus, SelkämeriValkmusa)

"Jotain aivan muuta?"

Löytyy. (Yöpyöräily, Isoisä, Suomenlahti)

1 Comment

15 Comments

Loppu

Niin. Mikään ei kestä ikuisesti. Tämäkin matka on nyt ohi, joten on aika päättää myös blogini.

Pyöräilin lopulta 103 päivää ja 5250 kilometriä. Yövyin kaikissa kansallispuistoissa, eli kesän päämäärä täyttyi. Tämähän ei vielä alussa ollut ollenkaan varmaa. Lähtiessä en tiennyt, riittääkö aika tai kuntoni tavoitteeseen. Myös matkalla epäilyn hetkiä oli runsaasti aivan viimeisiin viikkoihin asti. Lopulta kaikki kuitenkin meni hyvin ja ylitin itseni selviämällä kunnialla maaliin asti.

Vaikka maali ei tietenkään ollut projektin tärkein osuus, vaan itse matka. Näin Suomen luonnon koko kirjon, sumuisista soista myllertäviin merenrantoihin ja hämyisistä aarnimetsistä jylhiin tunturijonoihin. Koin kaiken Lapin keskiyön auringon ja lounassaariston valosaasteettoman tähtitaivaan väliltä. Näin paikkoja, joita en olisi edes uskonut Suomessa olevan sekä maisemia ja fiiliksiä, joiden selittämiseen sanani ja kuvani ovat riittämättömiä. Vau, mikä reissu.

Alkuperäiseen reittiin tuli paljon pieniä muutoksia, mutta järjestys piti suurin piirtein paikkansa.

Tapasin myös lukemattoman määrän ihmisiä, joille tulen aina olemaan kiitollisuudenvelassa. Joka ainoa päivä sain jutella ainakin yhden uuden ystävällisen ja iloisen tuttavuuden kanssa. Varsinkin kansallispuistoissa ja nuotioiden äärellä tuntuu, että ihmiset ovat parhaimmillaan. Usein myös vastaanotin juotavaa, ruokaa, neuvoja tai muuta apua vastaan tulleilta kauniilta sieluilta. Valtava kiitos kaikille heille olemassaolostaan ja elämänasenteestaan.

Erityiskiitos Metsähallituksen avulle ja vieraanvaraisuudelle - luontokeskuksissa oli poikkeuksetta aivan mahtavalla asenteella palvelevia ja auttavia ihmisiä, välillä erikoistenkin kysymysten edessä. Ja tietysti suurkiitokset myös teille blogin seuraajille, kommentoijille ja netissä tai tien päällä kannustaneille ihanille ihmisille. Annoitte matkaajalle kerta toisensa jälkeen hyvän mielen. En olisi tehnyt tätä ilman teitä.

On siis esiripun aika. Tätä kirjoittaessa istun jo junassa matkalla kohti Inaria ja uusia haasteita. Siirryn pohjoiseen opiskelemaan videokuvausta sekä metsästämään talvella revontulia toden teolla. Pyöräilyn suhteen suunnittelen ja pohjustan jo maailmanympärimatkaa, vaikka ensin on paljon opittavaa kuvaamisen ja kirjoittamisen suhteen, sekä suuri määrä muuta valmistelua.

Mutta senkin retken teen vielä. Koska unelmat täytyy toteuttaa. Ehkä siis tapaamme vielä, mutta siihen asti: kiitos ja kuulemiin.

15 Comments

16 Comments

Seitseminen

Rullasin hiekkatietä kylmässä yössä. Ilma tuntui korkeintaan +5-asteiselta. Otsalampun valossa näkyi viimein kyltti - Seitsemisen kansallispuisto! Pysähdyin rajalla. Tässä se nyt oli. Kaikki kansallispuistot. Yksin pimeässä saapuminen tuntui antikliimaktiselta, mutta tavallaan sopivalta. Sammutin lampun ja katselin kirkkaana loistavia tähtiä hymyillen. Olin tehnyt sen.

Seitsemisen kansallispuisto on minulle tutuin ja rakkain. Juuri siksihän halusin päättää matkani sinne. Olen kotoisin Ikaalisista, joten kävimme Seitsemisessä vähintään kerran vuodessa retkeilemässä jo ajalta ennen kuin muistan. Todistettavasti olen ainakin ollut näillä visiiteillä tyynen rento kalamies jo 5-vuotiaana:

Kyllä se nappaa, ei piä hättäillä.

Kuva lienee Kirkas-Soljaselta, vuodelta 1987. Sama lampi tarjosi 28 vuotta myöhemmin retkeni viimeisen telttapaikan. Heräsin kohmeessa hyisen yön jäljiltä. Aurinko kuitenki paistoi, luvaten poutaa vielä yhden kerran. Otin pari kuvaa ja hotkin aamupalan malttamattomana.

Poljin tuttuja teitä pitkin ensin Koveron perinnetilalle. Torppa on entisöity 1900-luvun aikaan, jolloin hevosvoima ei ollut symbolinen mitta. Ainakin myös lehmiä, lampaita ja kanoja löytyy tilalta lasten iloksi, vaikka näin syksystä eläimiä siirrettiin jo toisaalle talvehtimaan.

Koverosta jatkoin Seisemisen luontokeskukseen, jossa on myös tullut käytyä kymmeniä kertoja. Tällä kertaa en kerinnyt kiertää näyttelyä, koska aika meni lounasta syödessä sekä Metsähallituksen edustajan ja paikallisen toimittajan kanssa mukavia jutellessa. Tuntui omituiselta vastata kysymyksiin retkestä menneessä aikamuodossa. Yhtäkkiä en enää ollutkaan tien päällä.

Ennen lähtöä jäin vielä itsekseni Kirkaslammen ääreen istumaan. Nautin viimeisen kerran kansallispuistomaisemista ja luonnon rauhasta. Oli niin hiljaista kuin vain ulkona voi olla. Huokaisin syvään. Ei näiden paikkojen kauneutta ja arvoa voi rahassa mitata.

Työnsin viimeistä kertaa pyörän takaisin tielle. Edessä oli kevyt loppumatka - 30km:n päässä odotti koti, sauna ja äidin tekemää ruokaa.

16 Comments

Comment

Helvetinjärvi

Olin käynyt jo aiemmin muutaman kerran Helvetinjärven kansallispuistossa. Varsinkin Haukanhiedan upea pitkä hiekkaranta ja leirialue oli tullut tutuksi, sekä tietysti puiston tunnus eli kapea Helvetinkolun rotko.

Itse asiassa tein ensimmäisen lenkkini teltan kanssa juuri tänne, silloisesta kodistani Tampereelta toissavuoden alkukesästä. Monet muutkin nykyiset varusteeni pyörälaukkuja ja Trangiaa myöten olivat ensitestissä. Muistan retkestä lähinnä sen, että yö oli jäätävän kylmä sekä paluumatkalla joka paikkaa kolotti. Tyypillinen pyöräretki siis.

Tällä kertaa retki oli tavallistakin tyypillisempi. Isojärveltä lähdettyäni alkoi rankkasade, jonka loppumista jäin odottamaan Längelmäelle. Kun sää kymmeneltä illalla vihdoin parani suotuisammaksi tihkusateeksi, poljin yötä myöten Helvetinjärvelle asti märkänä ja viluisena. Halusin olla hieman syrjemmällä ja pohtia kohta loppuvaa matkaani, joten valitsin saamani suosituksen perusteella telttapaikaksi rauhallisen Valkoisen järven puiston eteläosasta.

Saavuin sinne kahdeksalta aamulla, edelleen sateessa. Ketjuissa oli niin paljon hiekkaa, että ihmettelin kuinka pysyivät vielä rattailla. Olin rättiväsynyt. En nauttinut hetkestä enkä pohtinut mitään. Olin pessyt pyykit kaksi päivää aiemmin ja ne olivat edelleen märät. Toiveikkaana ripustin silti vaatteet sateeseen kuivumaan. Sain teltan pystyyn ja menin nukkumaan.

Joskus suunnitelmani kansallispuistoissa on ollut jonkin tietyn paikan tai asian näkeminen ja kuvaaminen, tai jokin erityinen aktiviteetti tai kokemus. Usein vain yleistä tutustumista. Tällä kertaa en kaivannut mitään tekemistä, vaan toiveena oli vain paikallaan oleminen ja rentoutuminen. Onnistuin suunnitelmassa ihan hyvin. En poistunut muutamaa kymmentä metriä kauemmas teltalta koko aikana. Heräsin illaksi vasta kuudelta ja nukuin vielä päälle kunnon yöunet.

Niin vain tämäkin retki lähestyi loppuaan. Jäljellä oli enää vanha kotipuistoni Seitseminen. Tunteet olivat sekavat. Yhtäaikaa oli mahtava ja odottava olo, mutta myös haikea ja epävarma. Kävin läpi kesän tapahtumia ja muistoja, sekä mietin toisaalta kaikkea mitä olisi tehtävä, kun reissu oli ohi. Ensin oli kuitenkin pakattava pyörä, kuten olin tehnyt jo satoja kertoja matkan aikana, ja polkaistava viimeiset kilometrit.

Comment

10 Comments

Isojärvi

Raotin silmiäni teltan pohjalla. Kankaan läpi kajastava valo kertoi kellon olevan ehkä 7-8. Tiesin ulkona odottavan jo yöllä noussut paksu sumu. Kuvaukselliset olosuhteet pitäisi käyttää hyödyksi, mutta lämpimässä makuupussissa oli liian hyvä olla. Palasin patikoimaan unimaisemiin.

Kerrankin laiskuus ei kaduttanut myöhemmin, sillä aurinko tai tuuli ei ollut hälvyttänyt sumua vielä kymmenen jälkeenkään kun heräsin oikeasti. Näin Kannuslahden teltta-alueen ensimmäistä kertaa ilman otsalamppua. Usvainen aamu loi mystisen harmaan järvimaiseman. Kastepisarat toivat esiin satoja tai tuhansia hämähäkinverkkoja puiden oksissa pienen niemen alueella.

Isojärvi oli muuten viimeinen kansallispuisto, jossa en ollut koskaan käynyt. Olen siis nyt vieraillut kaikissa puistoissa elämäni aikana! Ja tältä kesältäkin puuttui enää kaksi. Juhlin merkkipaalua pullakahvilla Heretyn entisen savottakämpän kahvilassa.

Puiston maisemat näyttivät lupaavilta. Patikkareittejä riittää pidempäänkin vierailuun, ja itse Isojärvi sopii hyvin myös melontaretkiin. Lortikan nuotiopaikka ei tosin ollut hääppöinen, paitsi järven vastarannalla vuokratuvan puolella. Mutta myös tänne jäi nähtävää tulevia käyntejä varten.

Olin käynyt uimassa matkalla Isojärvelle ja nukkunut hyvin, joten fiilis oli jo parempi kuin Päijänteellä. Silti energiaa pitkiin patikkaretkiin ei riittänyt. Ja ehkä pitkä matka ja viilenevä keli aiheuttivat jo koti-ikävää. Teki mieli siirtyä eteenpäin.

Seuraava etappi - Helvetinjärvi.

10 Comments

3 Comments

Päijänne

Päijänteen kansallispuistoon tutustuminen ei mennyt hyvin.

Leivonmäeltä saavuin kolmelta yöllä Sysmän Päijätsaloon, jossa sijaitsee puiston alueella näkötorni ja nuotiopaikka. Heti parkkipaikalla kävi selväksi, että juurakon ja mäkien vuoksi pyörää ei voi taluttaa kummallekaan. Ei edes pirteänä päiväsaikaan, saati väsyneenä pimeässä. Otin makuupussin kainaloon ja suuntasin torniin nukkumaan. Ainakaan näin syksyllä ei enää tarvinnut suojautua ötököiltä.

Luontopolku lintutornista.

Aamulla paremmassa valossa ihmettelin omituista laatikkoa aivan silmien edessä. Löysin elämäni ensimmäisen oikean geokätkön! Käyhän se näinkin. Oikeastaan tämä oli jo kolmas kätkö, jonka alla olin nukkunut. Kaksi edellistä vain olivat löytyneet laavuiltani paikalle osuneiden kätköilijöiden toimesta. Tällä kertaa kirjasin nimeni listaan.

Vierailun hyvä onni päättyikin sitten siihen. Kansallispuiston pääkohde ovat saaret, joilla minun piti viettää toinen yö. Mutta seuraavat kaksi päivää olivat täynnä uupumusta, epäonnistunutta veneen etsintää, liian huonoa keliä vesillä liikkumiseen sekä juuri minuutteja aiemmin ovensa sulkeneita kauppoja.

Kuhmoisiin päästyäni olin väsynyt, äkäinen ja epätoivoisena luovuttanut toiveen puiston saarissa vierailusta. Päijätsalossa yöpyminen sai luvan riittää. Päätin poiketa reitiltä 30km lenkin verran parantaakseni oloa Päijänteen lempipaikassani - Ruolahden retkisaunassa. Viiden euron puumaksulla saa kuka tahansa lämmittää saunaa kauniilla paikalla järven rannalla. Kävin nauttimassa palvelusta jo viime kesänä, silloin vasta alkumatkasta.

Kuten jo mainittua, en ole saunaihmisiä. Minulle saunominen on lähinnä peseytymistä varten. Mutta kun on tarpeeksi likainen - ja minä olin - kunnon pesu kuulostaakin jo ihanalta. Unelmoin polkiessa saippuasta ja lämpimästä vedestä.

Perillä odotti katastrofi. "Päijänteen virkistysalueyhdistys ei enää ylläpidä kohdetta." Sauna oli myyty pois yksityiskäyttöön. Ja naapurin mukaan vasta viikkoa aiemmin.

Perkele.

Ja eikun takaisin.

3 Comments

12 Comments

Leivonmäki

Leivonmäen kansallispuistoon pääsee pikitietä pitkin useasta eri suunnasta, joten se soveltuu hyvin retkipyöräilyyn. Kunhan ei kysy ajo-ohjeita Google Mapsilta, joka jotenkin löytää ja vieläpä suosittelee huonointa mahdollista sisääntuloreittiä pehmeähiekkaista ja polkemiskelvonta Hevosojantietä pitkin.

Google vihaa pyöräilijöitä. Olen varma siitä. Kerta toisensa jälkeen joudun pettymään Mapsin ohjeisiin. Joko käännyn takaisin jonkin hopeakaivoksen tai armeija-alueen puomilta ja varoituskyltiltä. Tai kiroillen talutan jotain uraa, jonka hartain toive on saada ylennys kinttupoluksi. Silti jostain syystä aina palaan käyttämään Google Mapsia. En tiedä miksi.

Kesä on ohi. Sää oli viileä ja harmaan pilvinen. Maisema oli itse asiassa niin väritön, että otin pelkkiä mustavalkokuvia. Repovedellä taisi olla vuoden viimeinen nautittava uintireissu - Leivonmäen Harjujärvi oli pari päivää myöhemmin jo huomattavasti viileämpi.

Syksyn ensimmäiset koleat päivät taisivat pitää ihmiset kotonaan. En nimittäin nähnyt koko aikana puistossa yhtään ihmistä. Mieleen palasi Syötteen kansallispuiston autiot laavut alkumatkasta. Hienotkin paikat ovat tyhjillään jos keli ei inspiroi.

Kävin Lintuniemen laavulla makkaranpaistossa.

Aivan yksin en sentään ollut. Rantakäärmeitä näkyi taas, tällä kertaa kaksi kappaletta. Ensin yksi sujahti kallion rakoon järven rannalla valokuvia etsiessäni. Toinen samanlainen pötkötti makkarana keskellä harjutietä ja pyöräni ajosuuntaa.

Oli sekunnin kymmenyksestä kiinni etten ajanut päälle. Ainoastaan salamannopeat refleksit pelastivat matelijan renkaan alle jäämiseltä. Ei tietenkään minun, vaan sen käärmeen. Itse reagoin tilanteeseen yhtä nopeasti kuin tervaan uponnut laiskiainen.

12 Comments

Comment

Repovesi

Repoveden kansallispuisto on yksi suosikeistani. Jo viime vuonna ohikulkumatkalla viihdyin siellä neljä päivää. Kallioiset rannat, karu kangaspohjainen mäntymetsä ja suuret korkeuserot ovat Etelä-Suomen parasta retkeilymaastoa tai -maisemaa, ja Repovedeltä näitä löytyy. Etusivun yksinäinen mänty on kuvattu siellä, Olhavan kalliolta.

Puistoon on kolme sisäänkäyntiä, joista parhaat maisemat ovat Lapinsalmella. Valitettavasti retkipyörää täytyy kantaa ja työntää sillä reitillä. Kapean riippusillan yli ajaminen on jännittävä kokemus sinänsä. Tällä kertaa valitsin kuitenkin tulotieksi paljon helpomman Tervajärven ja poistuin pohjoispuolelta Saarijärven kautta.

Aamumaisemat sumuiselle Tervajärvelle. Kävin ottamassa pari kuvaa ja palasin nukkumaan.

Vietin ensimmäisen yön Talaksen nuotiopaikalla veden äärellä. Aamulla (tai minun aamullani, eli joskus alkuiltapäivästä) uimaan tömistellessäni pieni rantakäärme luikerteli vauhdilla edeltäni varvikkoon. Sihinästä päätellen ilmeisen kiukkuisena. Ehkä sekään ei ollut aamuihmisiä.

Päivällä kuljin hiljalleen puiston läpi kaartelevaa pyöräilyyn sopivaa metsätietä, nauttien tutuista maisemista. Olo oli suorastaan kotoinen. Illalla kiipesin Olhavan lähes 50-metriselle kalliolle katsomaan auringonlaskua. Korkealta näkyi kauaskantoinen supisuomalainen metsämaisema, toistaiseksi vielä vihreä. Ilta oli seesteinen. Hiljaisuuden rikkoi vain kaakkurin kaakatus, kuikan kuikuilu sekä kalliokiipeilijöiden karmea kiroilu.

Toisena iltana leiriydyin kauniin Sukeltajaniemen nokkaan. Sesonki alkaa olla ohi, joten Olhavan kiipeilyleiriä lukuunottamatta puistossa oli verrattain hiljaista. Silti iltanuotiolla ei tarvinnut istua yksin, vaan samanhenkisten retkeilijöiden kanssa turistessa meni taas myöhään yöhön.

Repovedellä oli hyvä olla. Elementit olivat kohdillaan ja planeetat suotuisat. Vaikka nehän ovat aina suotuisat, ainakin jos ei usko horoskooppeihin. Eikä kannatakaan. Silloin ei tarvitse koskaan kirota, että hitto kun planeetat ovat tänään huonosti. Uskomukset vain vaikeuttavat elämää. Silti niistä pidetään tiukasti kiinni. Jotkut keksivät uusiakin. Hassua.

Comment