Matkaa edeltävät päivät ovat aina hankalia.

Valmisteluihin liittyvä stressi hiipii jostakin ja epävarmuus kalvaa mieltä. Varusteet ovat yhtäkkiä täysin väärät tai riittämättömät, kroppa on rapakunnossa, pyörä on hajoamispisteessä enkä ole yleisesti ottaen alkuunkaan valmis retken haasteisiin.

Pureskelen huulta mietteissäni ja murahtelen kysymyksiin lyhyitä vastauksia. Mihin olen oikein ryhtynyt?

Kuusamossa koivun silmut ovat vasta auenneet. Onkohan perillä jo ruska?

Onneksi tämäkin olotila on väliaikainen. Lähdön jälkeen stressi katoaa. Fillari etenee kuin raiteilla, jaloista löytyy ehtymätön voima, varusteet ovat täydelliset ja mieli niin kepeä, että suu kääntyy itsestään hymyyn. Tekisi mieli heiluttaa iloisesti jopa vastaantuleville autoille, mutta yritän pitää molemmat kädet ohjaustangossa.

Epävarmuudesta ei ole enää tietoakaan. Olen kotonani, tien päällä.

Comment