Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin. Sillä on pinta-alaa vajaa 3000 neliökilometriä, jonne mahtuu monenlaista erämaamaisemaa tunturialueista jokilaaksoihin ja valtavista soista vanhoihin aarnimetsiin.

Ainakin niin luki esitteessä. Minä en suoraan sanottuna nähnyt näistä paljoakaan. Kansallispuiston polut ovat parhaimmillaankin juurikkoista ja kivikkoista, eikä nyyttipyörällä ole sinne mitään asiaa. Yövyin kyllä Muurahaislammella, missä tarkoitukseni oli viettää toinenkin yö ja vapaapäivä pyöräilystä. Ainakin kunnes alkuillasta paikalle saapui lähinnä hyperaktiivisista norjalaisista koulupojista koostuva ryhmä, aikeinaan myös nukkua samalla taukopaikalla. Unelmat levosta kariutuivat. Leiriä pakatessani yksi kolttiaisista hyppi jo puuvajan katolla.

Jatkoin matkaa ennen kuin ehdin edes kunnolla kuvata mitään. Tämä ei nyt mennyt blogia ajatellen aivan nappiin, mutta ainakin nukuin kansallispuistossa, joten päätavoite täyttyi. Pitää kai tyytyä siihen, että osaan puistoista pääsee tutustumaan vain hyvin pintapuolisesti.

Comment