Saavuin Hiidenportin kansallispuiston Palolammelle viideltä aamulla maratonpolkaisun päätteeksi. Suunnitelmana oli taluttaa pyörä ensimmäiselle laavulle, nukkua ja lopulta jatkaa koko puiston läpi kulkevan 10km pituisen reitin. Karttaa katsoen tämä näytti järkevältä. Kunnes todellisuus paljasti niin juurakkoisen ja mäkisen luontopolun, että sain unohtaa puiston läpi tarpomisen pyörän kanssa. Sen sijaan kävin Hiidenportilla palauttavalla kävelyllä ja kuvasin aamuauringon kauniisti valaisemaa mystistä korpimetsää.

Kömmin viimein väsyneenä telttaan Palolammen vuokratuvan takana aamukahdeksalta. Nukuin katkonaisesti retkeilijäryhmien kävellessä ohi pitkin päivää. "Kattokaa, tuollon teltta!" huudahtivat pienimmät osanottajat melkein poikkeuksetta. "Joku on tullut pyörällä", totesivat isommat.

Unirytmin ansiosta valvoin seuraavankin yön, joka oli niin kylmä, että sain polttaa puita ihan tosissani vain pysyäkseni lämpimänä. Klapeja lisätessä nakkasin vahingossa nuotioon ainoan kynänikin, joka ehti jo sulaa mössöksi ennen kuin huomasin mitä oli tapahtunut. Blogitekstin luonnostelu jäi siltä osaa kesken.

Viileyden ja yökukkumisen hyvänä puolena sain kuvata järveltä noussutta aamu-usvaa - vihdoinkin. Voisin nimittäin laskea nollan käden sormilla kerrat, joina olen jaksanut nousta tarpeeksi varhain kuvaamaan sumua. Nautin harvinaisesta herkusta molemmat minuutit, kunnes kameran akku simahti kylmyyteen. Yritin ottaa kuvia edes kännykällä, mutta siitäkin loppui heti akku. Olisi kai pitänyt pysähtyä Rokuan ja Hiidenportin välillä lataamaan laitteet täyteen.

Tupasvilla värjää suot paikoin valkoiseksi.

Majava ei pidä tunkeilevasta vieraasta ja yrittää pelotella läiskimällä vettä pyrstöllään.

Hiidenportin korpimaisema oli kertakaikkisen kaunista katsottavaa. Metsä on kuin vanhasta tarusta ja vaaralliset kalliorotkot tuovat oman jännityksensä retkeilyyn. Suosittelen loistavana paikkana päivä- tai viikonloppupatikointiin - sääskisuojat vain mukaan. Tännekin palaan vielä takaisin.

1 Comment