Tiesin jo Rokualta lähtiessäni, että polkisin sinä päivänä pitkälle. Oli ylimääräistä virtaa, jalat tuntuivat jo vahvistuneen matkan aikana, eikä seuraavalla välillä ollut mitään erityistä, missä halusin pysähtyä. Ensimmäiset kilometrit tuskailin sateessa mutaisella hiekkatiellä, mutta muutin siitäkin aiheutuneen kiukun vain polkuenergiaksi.

Lähtöviiva.

Hiekka kirskui levyjarruissa samaa tahtia hampaiden kanssa

Vaalassa syödyn pizzan ja tienvarsikahvilasta löytyneen lettukahvin jälkeen olo koheni selvästi ja nautin taas tuntikausia yöpyöräilystä. Hampaiden kiristely vaihtui Bob Marleyn viheltelyksi. Edes keskiyöllä ennen Vuokattia uudestaan alkanut sade ei haitannut. Meno oli niin vaivatonta, että tiesin jo pääseväni perille asti Hiidenportin kansallispuistoon. Ja pääsinkin.

Jälkeepäin tarkistin kilometrejä tulleen yhteensä 174, mikä yllätti itsenikin. Vauhti alkaa selvästi kasvaa. Tai menihän tähänkin matkaan kaikkine taukoineen 15 tuntia, joten ehkä pitäisi vauhdin sijaan puhua kestävyydestä. Joka tapauksessa on helpottavaa nahdä parannusta. Uuden arvion mukaan koko retki taitaa ylittää 5000km, joten kehitystä vielä tarvitaan.

4 Comments