Lähdin Huittisista matkaan vasta auringonlaskun jälkeen, koska halusin polkea taas mieluummin yöllä. Päivät olivat olleet jopa kuumia (ainakin minun makuuni) ja etelän tiet niin ruuhkaisia, että ajatus päiväsaikaan pyöräilystä tuntui tukalammalta kuin otsalampun valossa matkaaminen. Kurjenrahkassa laitoin vain teltan kasaan ja painuin nukkumaan. Kello näytti viittä aamulla.

Iltapäivä kului rutiineihin. Kävin uimassa, pesin pyykit, tein päivällistä ja tiskasin. Tutustuin kurkien elämään luontotuvan pienessä näyttelyssä. Tiesin jo jääväni toiseksi yöksi, joten en pitänyt kiirettä. Suunnitelmana oli lähteä alkuillasta pitkälle kävelylle kameran kanssa puistoa tutkimaan. Taivas lupasi hyvää kuvausvaloa, kunhan aurinko laskisi hieman.

Myös liikuntarajoitteiset pääsevät Kurjenpesän uimalaiturille. Kuten me pyöräilijät.

Vielä on kesää jäljellä. Vesikin on vihdoin yli 20-asteista!

Kaikki ei mennytkään aivan toivomusten mukaan. Ensin sain päänsäryn, jota jäin potemaan teltan pohjalle. Kohta olo paheni siihen pisteeseen, että kömmin kiroillen ulos oksentamaan. En tiedä mikä tilan aiheutti. Ruoka ei ollut pilaantuvaa sorttia, vaan pussimuonaa säilykepurkilla.  Kuvausvalo olisi tosiaan ollut hyvä, totesin puuhun nojatessa. Kömmin takaisin telttaan ja nukuin kellon ympäri.

Uni korjasi tilanteen ja aamulla oli jo parempi olo. Uskalsin paistaa pari makkaraa aamupalaksi. Muita ruokia ei tehnyt mieli syödä, joten pistäydyin vain nopeasti parilla luontopolulla ennen kuin jatkoin matkaa lähimpään kauppaan.

Ei siis mennyt aivan putkeen. Kuvamateriaalista ei juuri jäänyt valikoitavaa ja kansallispuistoon tutustuminen jäi vajavaiseksi. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset.

4 Comments