Piikkiössä oli nähty punakottarainen, joten pellon laidalla oli kymmenisen lintubongaria kiikarien, kaukoputkien ja kameroiden kanssa odottamassa harvinaisen siivekkään palaamista. En itse ole lintuihmisiä, mutta aloin laskea omia eläinhavaintoja matkan varrelta. Blogikuviin asti on päässyt vain poro, jänis, orava, majava ja sammakko.

Muitakin nelijalkaisia on toki vilahtanut ohi. Yleensä sellaisella vauhdilla, etten ehdi edes ajatella kameraa. Kärppä taisi olla ensimmäinen hieman epätavallisempi näky, aivan alkumatkasta. Supikoirat kipittävät joskus pyörää pakoon. Ja metsäpeurat mainitsin jo Salamajärvellä.

Kettuja tietysti näkee usein, jopa kokonaisia pesueita telmimässä keskellä tietä. Muistiinpainuvin kerta oli Kauhajoen maaseudulla yön hämärässä. Ensin yksi kettu laukkasi pellosta pieni jyrsijä suussaan. Sitä katsellessa toinen repo kahisteli viljan seasta juoksemaan edelläni otsalampun parrasvalossa. Silläkin oli saalis hampaissaan, mutta pudotti tohinassa iltapalan asvaltille. Ehkä taivaalla möllöttänyt täysikuu sai kaverukset tavallista riehakkaammiksi.

Pikkuinen kyy Kolovedeltä. Linnansaaressa näkyi myös rantakäärmeitä, mutta jotenkin ne onnistuivat aina väistämään kameraa.

Nauvossa Rengastien varrella keskellä päivää ja tietä seisoi kolme peuraa - emo ja kaksi vasaa. Katsoivat minua, mutta eivät vielä pitäneet uhkana, joten sain rauhallisesti polkien lähestyä niitä pitkään. Kunnes takaa tuli auto, joka säikäytti sirot otukset metsään. Pöh.

Jännittävin kohtaaminen oli pari päivää sitten, herättyäni teltasta jossain nimettömässä metsässä Turun ja Salon välillä. Kun aloin rapistella makuupussia kasaan, aivan vierestä kuului äänekästä rymistelyä ja katkeavia oksia. Kurkkasin oviaukosta ulos. Kymmenen metrin päässä oli kaksi hirveä. Valtavia otuksia! Jäätyivät pöllämystyneinä tuijottamaan minua hetkeksi ja kääntyivät sitten tanner tömisten ja puut heiluen poispäin. Huhhuh, mikä voima hirvellä on.

Siinä taitaa olla tärkeimmät bongaukset. Plus yksi pervo alpakka:

Comment