Olin käynyt jo aiemmin muutaman kerran Helvetinjärven kansallispuistossa. Varsinkin Haukanhiedan upea pitkä hiekkaranta ja leirialue oli tullut tutuksi, sekä tietysti puiston tunnus eli kapea Helvetinkolun rotko.

Itse asiassa tein ensimmäisen lenkkini teltan kanssa juuri tänne, silloisesta kodistani Tampereelta toissavuoden alkukesästä. Monet muutkin nykyiset varusteeni pyörälaukkuja ja Trangiaa myöten olivat ensitestissä. Muistan retkestä lähinnä sen, että yö oli jäätävän kylmä sekä paluumatkalla joka paikkaa kolotti. Tyypillinen pyöräretki siis.

Tällä kertaa retki oli tavallistakin tyypillisempi. Isojärveltä lähdettyäni alkoi rankkasade, jonka loppumista jäin odottamaan Längelmäelle. Kun sää kymmeneltä illalla vihdoin parani suotuisammaksi tihkusateeksi, poljin yötä myöten Helvetinjärvelle asti märkänä ja viluisena. Halusin olla hieman syrjemmällä ja pohtia kohta loppuvaa matkaani, joten valitsin saamani suosituksen perusteella telttapaikaksi rauhallisen Valkoisen järven puiston eteläosasta.

Saavuin sinne kahdeksalta aamulla, edelleen sateessa. Ketjuissa oli niin paljon hiekkaa, että ihmettelin kuinka pysyivät vielä rattailla. Olin rättiväsynyt. En nauttinut hetkestä enkä pohtinut mitään. Olin pessyt pyykit kaksi päivää aiemmin ja ne olivat edelleen märät. Toiveikkaana ripustin silti vaatteet sateeseen kuivumaan. Sain teltan pystyyn ja menin nukkumaan.

Joskus suunnitelmani kansallispuistoissa on ollut jonkin tietyn paikan tai asian näkeminen ja kuvaaminen, tai jokin erityinen aktiviteetti tai kokemus. Usein vain yleistä tutustumista. Tällä kertaa en kaivannut mitään tekemistä, vaan toiveena oli vain paikallaan oleminen ja rentoutuminen. Onnistuin suunnitelmassa ihan hyvin. En poistunut muutamaa kymmentä metriä kauemmas teltalta koko aikana. Heräsin illaksi vasta kuudelta ja nukuin vielä päälle kunnon yöunet.

Niin vain tämäkin retki lähestyi loppuaan. Jäljellä oli enää vanha kotipuistoni Seitseminen. Tunteet olivat sekavat. Yhtäaikaa oli mahtava ja odottava olo, mutta myös haikea ja epävarma. Kävin läpi kesän tapahtumia ja muistoja, sekä mietin toisaalta kaikkea mitä olisi tehtävä, kun reissu oli ohi. Ensin oli kuitenkin pakattava pyörä, kuten olin tehnyt jo satoja kertoja matkan aikana, ja polkaistava viimeiset kilometrit.

Comment