Repoveden kansallispuisto on yksi suosikeistani. Jo viime vuonna ohikulkumatkalla viihdyin siellä neljä päivää. Kallioiset rannat, karu kangaspohjainen mäntymetsä ja suuret korkeuserot ovat Etelä-Suomen parasta retkeilymaastoa tai -maisemaa, ja Repovedeltä näitä löytyy. Etusivun yksinäinen mänty on kuvattu siellä, Olhavan kalliolta.

Puistoon on kolme sisäänkäyntiä, joista parhaat maisemat ovat Lapinsalmella. Valitettavasti retkipyörää täytyy kantaa ja työntää sillä reitillä. Kapean riippusillan yli ajaminen on jännittävä kokemus sinänsä. Tällä kertaa valitsin kuitenkin tulotieksi paljon helpomman Tervajärven ja poistuin pohjoispuolelta Saarijärven kautta.

Aamumaisemat sumuiselle Tervajärvelle. Kävin ottamassa pari kuvaa ja palasin nukkumaan.

Vietin ensimmäisen yön Talaksen nuotiopaikalla veden äärellä. Aamulla (tai minun aamullani, eli joskus alkuiltapäivästä) uimaan tömistellessäni pieni rantakäärme luikerteli vauhdilla edeltäni varvikkoon. Sihinästä päätellen ilmeisen kiukkuisena. Ehkä sekään ei ollut aamuihmisiä.

Päivällä kuljin hiljalleen puiston läpi kaartelevaa pyöräilyyn sopivaa metsätietä, nauttien tutuista maisemista. Olo oli suorastaan kotoinen. Illalla kiipesin Olhavan lähes 50-metriselle kalliolle katsomaan auringonlaskua. Korkealta näkyi kauaskantoinen supisuomalainen metsämaisema, toistaiseksi vielä vihreä. Ilta oli seesteinen. Hiljaisuuden rikkoi vain kaakkurin kaakatus, kuikan kuikuilu sekä kalliokiipeilijöiden karmea kiroilu.

Toisena iltana leiriydyin kauniin Sukeltajaniemen nokkaan. Sesonki alkaa olla ohi, joten Olhavan kiipeilyleiriä lukuunottamatta puistossa oli verrattain hiljaista. Silti iltanuotiolla ei tarvinnut istua yksin, vaan samanhenkisten retkeilijöiden kanssa turistessa meni taas myöhään yöhön.

Repovedellä oli hyvä olla. Elementit olivat kohdillaan ja planeetat suotuisat. Vaikka nehän ovat aina suotuisat, ainakin jos ei usko horoskooppeihin. Eikä kannatakaan. Silloin ei tarvitse koskaan kirota, että hitto kun planeetat ovat tänään huonosti. Uskomukset vain vaikeuttavat elämää. Silti niistä pidetään tiukasti kiinni. Jotkut keksivät uusiakin. Hassua.

Comment