4 Comments

Loppusuora

Kaikki viisi meripuistoa ovat nyt siis takana, vaihtelevin tuloksin. Perämeri, Tammisaari ja varsinkin Saaristomeri olivat loistavia paikkoja ja kokemuksia. Selkämeri ei oikein onnistunut, ja Suomenlahti meni tosiaan lähinnä univelkoja maksaessa, vaikka Crusoen leikkiminen hauskaa olikin. Merimatkojen säätäminen ennalta on ollut välillä hankalaa, joten on todella helpottavaa tietää edessä olevan lähinnä asvalttia ja hiekkatietä.

Takana on siis jo kolme kuukautta pyöräilyä. Huh, on tämä hullua. 4500km tuli täyteen juuri ennen Itäistä Suomenlahtea. Mutta nyt on edessä enää viisi kansallispuistoa (Repoveden jälkeen) eli loppusuora! Alkaa näyttää siltä, että minä tosiaan saan vietyä projektin maaliin asti. Näen ihan oikeasti kaikki kansallispuistot tällä reissulla. Ei olisi minusta uskonut.

Mikä voisi enää mennä pieleen?

Tulevaisuus avautuu selkeän varmana.

Lähtiessä oli vielä kevät, nyt lehdet jo kellastuvat.

4 Comments

4 Comments

Suomenlahti

Apua! Minut on jätetty yksin autiolle Suuri-Pisin saarelle Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Ainoa toivoni on pitää nettipäiväkirjaa ja odottaa pelastajia.

Päivä 1

Tutkin ympäristöäni. Edellinen merkki ihmisestä on Ruotsin kuninkaan kalliokaiverrus vuodelta 1777. Täällä saattaa mennä tovi. Päätin tehdä hätämerkin lentokoneita varten. Siihen meni koko aamu. Näkyyköhän se ilmasta?

Löysin jalanjäljen! Se ei voi olla omani. En siis ole yksin. Toivottavasti sen omistaja on ystävällinen. Voisin nimetä hänet jonkun viikonpäivän mukaan.

Jalanjälki oli sittenkin minun. Olenkohan ollut saarella liian kauan? Alan tulla höperöksi. Heikottaa - en ole syönyt kahteen tuntiin. Voiko nälkään kuolla? Päätän säästää energiaa nukkumalla päiväunet.

Heräsin meteliin. Kannibaalit olivat saapuneet purjeveneellä rannalleni! Kuuntelin kauhulla nuotion rakentamista ja lihan paistoa. Onneksi telttani on metsän suojassa, eivätkä saariston alkuperäisasukkaat nähneet minua. Jatkoin torkkumista.

Heräsin illaksi syömään ja uimaan. Veneitä ei enää näkynyt. Tein pullopostia, mutta heitto jäi vajaaksi ja lasi särkyi kalliolle. Hitto. Se oli ainoa pulloni.

Katselin auringonlaskua. Onkohan saarella tiikereitä? Parempi palata takaisin telttaan nukkumaan.

Päivä 2

Pelastus! Ensin luulin jo kannibaalien palanneen, kun heräsin aamulla teltan heilumiseen. Siellä olikin vain ennen aikojaan hakureissuun tullut kippari. Täytyykö sitä nyt kesken unien tulla pelastamaan? Melkein lähetin ukon takaisin, mutta järki voitti ja aloin purkaa leiriä. Varoitin lähtiessä lasinsiruista.

4 Comments

1 Comment

Valkmusa

On kansallispuistoja ja on kansallispuistoja. Ja sitten on Valkmusa. Joka on myös kansallispuisto.

Kun käy näin monessa kohteessa kesän aikana, ei voi millään ihastua jokaiseen. Etenkään näin loppumatkasta, kun vertauspohjaa ja ikimuistoisia kokemuksia on jo niin paljon, että myöhempiin puistoihin kohdistuu epäreiluja odotuksia. 

Paitsi minä voin. Kaikista puistoista on helppo löytää jotain positiivista. Otetaan nyt vaikka Valkmusa. Onhan se pieni. Mutta minusta on hyvä, että löytyy paikkoja myös ihmisille, jotka kaipaavat vähemmän nähtävää ja mietoja maisemia. Liika kauneus voi olla turruttavaa.

Valkmusassa voit palata 2000-luvun perinnemaisemaan. Puiston halkaisevat jylhät voimalinjat, jotka ovat käytössä vielä tänäkin päivänä.

Moronvuoren pirtin läheisyydessä ei kieltämättä ollut vedenottopaikkaa, mutta sekään ei haitannut. Taivaalta tuli pesuvettä aivan tarpeeksi. Myös tulomatkan pitkän hiekkatien pölyt huuhtoutuivat samalla pois. Sateen ansiosta pyörä ei edes tomuttunut lähtiessä uudestaan. Koska muta ei pöllyä.

Moronvuoren tuvan kirjastossa voi tutustua tieteen uusimpiin teorioihin maailmasta ja luonnosta.

Tällä puulla oli teini-iässä asenneongelma.

Valkmusasta löytyy paljon eri aktiviteetteja. Voit esimerkiksi geokätköillä - löydätkö maastosta toisen retkeilijän jättämät roskat? Tai vapaaehtoistyö - saat helposti hyvän mielen viemällä pois löytämäsi kätköt! Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Valkmusa - yksi Suomen kansallispuistoista.

1 Comment

6 Comments

Sipoonkorpi

Espoosta korpeen navigointi oli raivostuttava kokemus. Sokkeloisella ja poukkoulevalla fillarireitillä piti jatkuvasti pysähtyä katsomaan karttaa, mutta GPS näytti minne sattuu, joten paikallistaminen oli aivan nopanheittoa. Sitten kun oikea tie vihdoin löytyi, se oli yleensä revitty auki ja tietyöviitta kehotti kiertämään vielä sokkeloisempaa reittiä. Manasin suurkaupunkeja ja tietöitä joka keskeytyksellä.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vasta muutama vuosi sitten. Koko alue on vielä pirstaleinen ja epäyhtenäinen. Leiripaikkoja on niukasti. Etsiydyin pohjoispuolen luontopolun varrella olevalle Ängesbölen tylsälle telttailualueelle, jossa kävi aika vilske päivän aikana. Erävaatefirma piti lehdistötilaisuutta, päiväkoti-ikäisten ryhmä oli kävelyllä, sekä viereisellä partiolaisten tuvallakin juhlittiin jonkinlaisia kekkereitä yhteislaulusta päätellen.

Puisto ei yltänyt suosikkeihini. Onneksi uudet järvenpääläiset ystäväni tulivat taas piristämään päivää, tällä kertaa pannukahvin merkeissä. Kävimme lyhyellä patikalla korpea tutkimassa. Mies toimi oppaana, kuten Nuuksiossakin. Heillä on hieno tapa kulkea metsässä - kartasta katsotaan kivannäköisiä korkeuseroja tai lampia ja lähdetään römyämään. Tarvittaessa omia polkuja pitkin.

Esimerkki oli itse asiassa silmiä avaava. Minusta tuntuu, että olen kulkenut liikaa pelkillä poluilla ja reiteillä. Tällä vapaammalla tyylillä kansallispuistoista ja luonnosta voi löytää paljonkin paikkoja ja yksityiskohtia, joita ei ole karttaan merkattu. Otan tästä opiksi.

Paitsi en ihan vielä. Viime aikoina energiaa patikointiin on ollut vähemmän. Alkaakohan väsymys painaa? Tein mielessäni listaa. Ärtyneisyyttä? Kyllä, mutta ehkä se sallitaan pääkaupunkiseudulla. Fyysistä uupumusta? On sitäkin. Takana kolme kuukautta pyöräilyä? Kaikki sopii profiiliin. Tie on ollut raskas.

Lisäksi kesä vaihtui viilenevään syksyyn. Loppumatkasta saattaa tulla vaikea.

6 Comments

Comment

Nuuksio

Muistatteko vielä sen Etelä-Konnevedellä tapaamani pariskunnan? Mies tuntee Nuuksion läpikotaisin - on tainnut viettää pelkästään siellä enemmän öitä kuin itse olen telttaillut koko elämäni aikana. Hän lupasi tulla minulle oppaaksi näyttämään paikkoja. Nuuksiossa kun on kaksi puolta - se helppokulkuinen osa johon menee bussilasteittain turisteja, sekä syrjempi osuus jossa voi oikeasti olla omassa rauhassa. Minä sain nähdä molemmat.

Ensimmäisen yön telttailin Saarilammella kansallispuiston länsiosassa. Se ei vielä ole massojen vierailemaa aluetta, mutta telttaseurueita löytyi tavallista enemmän koulujen alkamisesta huolimatta. Paikka oli kiva, paitsi lammesta oli hankala löytää kunnon uimapaikkaa. Lähinnä pysähdyin nukkumaan.

Puiston halki menee valtakunnallinen pyörätie (Reitti 2000), jonka kävin testaamassa. Pääosin hiekkatie oli vielä melko poljettavaa raskaalla kuormalla, mutta Haukkalammen ja Kattilan välinen pätkä oli niin huonokuntoinen, että ilman paksuja renkaita kannattaa kiertää Kattilantietä pitkin. Nuuksion alue on yllättäen myös yksi mäkisimmistä mitä muistan koko kesänä pyöräilleeni, joten jyrkkiin nousuihin on syytä varautua henkisesti.

Haukkalammen ja Mustalammen alue on se eniten vierailtu puoli. Ihmisiä tosiaan oli runsaasti ja kirjavasti liikkeellä viikonpäivästä ja metsäpalovaroituksesta huolimatta. Maisemat olivat kauniit, mutta (kuten jo tiedätte) itse nautin luonnossa liikkuessa mieluiten hiljaisuudesta. Jatkoin itäpuolelle, jonne olin saanut ajo-ohjeet.

Oppaani vei minut patikkaretkelle Nuuksion korpilampien täplittämiin metsämaisemiin. Kyllä puistosta tosiaan voi löytää rauhallisia paikkoja, jos uskaltautuu kinttupoluille tai niiden ulkopuolelle. Aivan koskematonta ei ollut kauempanakaan - yhden apinalauman jättämät roskat siivosimme päätä pudistellen. Mitäköhän törkynsä luontoon jättävien ihmisten päässä oikein liikkuu? Myöhemmin leiriydyimme loistavalle paikalle kallioisen järven rannalle. Muita yöpyjiä ei ilmaantunut.

Seuraavana päivänä kävin vielä luontokeskus Haltiassa juomassa kahvia ja juttelemassa Metsähallituksen edustajan kanssa retkestäni. Tutustuin myös näyttelyyn, jossa oli selvästi panostettu visuaalisuuteen ja teknologiaan tyypillisten kolmea kieltä puhuvien infotaulujen sijasta.

Nuuksio oli lopulta positiivinen yllätys. Monet ihmiset olivat pelotelleet puiston olevan pääkaupunkilaisten turistirysä, mutta kyllä se on ihan oikea kansallispuisto ja luontokohde. Varsinkin jos valitsee hieman kapeampia polkuja.

Comment

6 Comments

Tammisaari

Tammisaaren kansallispuisto on Suomen eteläisin. Sinne pääsee vain veneellä, ja koska näin pitkällä elokuuta joukkoliikenne ei enää kulje, oli kyydin saaminen kysymysmerkki. Ison taksiveneen vuokraaminen vain itseäni varten ei houkuttanut. Päätin liftata.

Alueen saarista Jussarö oli saanut eniten suosituksia, joten kyselin Sommarön satamassa ihmisiltä, oliko kukaan menossa sinne. Jo toisella yrittämällä sain puhelinnumeron, jota kautta järjestyi kyyti. Taas kerran sain todeta, että ihmiset ovat mahdottoman avuliaita. Ja minulla on älyttömän hyvä tuuri.

Jussaröstä löytyy monenlaista kulttuurihistoriaa. Ehkä näkyvin on 60-luvulla lopetettu kaivostoiminta. Vanhat malmikuilut ja työmiesten asuinrakennukset ammottavat aavemaisesti tyhjyyttään. Silti on ilahduttavaa huomata, kuinka luonto ottaa omansa takaisin. Vain muutamassa vuosikymmenessä osa rakennuksista on hävinnyt metsään lähes tunnistamattomiksi.

Vietin saarella kaksi yötä, leväten ja rentoutuen. Sataman kahvilan pitäjät olivat todella ystävällisiä ja puheliaita, joten aika meni rattoisasti. Ja kerrankin löytyi paikka, josta lettujen päälle saa niin paljon mansikkahilloa ja kermavaahtoa, että jopa minunkaltainen herkkusuu ja kalorisieni oli tyytyväinen.

Korvameduusa on vaaraton, mutta silti minua hieman jännitti uida näiden seassa.

Saarella oli samaan aikaan pari perhostutkijaa, joiden työajat olivat melko samanlaiset kuin tähtikuvaajalla. UV-valo houkutteli yöperhosia valkoisen lakanan ääreen, jonka luota kuului melkein aamuun asti hihkaisuja harvinaisista lepattajista. Oli hieno nähdä kuinka asialle omistautunut ja aidosti innostunut joku voi olla vielä vuosikymmenien harrastuksen jälkeen. Ei voi kuin toivoa, että saan itse samoja fiiliksiä onnistuneista kuvista vielä yhtä pitkän ajan päästä.

Leiriydyin ensimmäisen yön kahvilan lähellä virallisella teltta-alueella. Se osoittautui melko mitäänsanomattomaksi, joten siirryin toisena päivänä saaren itäpuolen kivirannalle. Suosittelen lämpimästi sitä (tai eteläpuolen rantaa) telttailijoille - maisemat ulkomerelle ovat mahtavat ja omaa rauhaa on enemmän kuin sataman vieressä.

Laitoin teltasta pelkän hyttysverkon kalliolle. Taisi olla upein paikka, minne olen koskaan leiriytynyt. Makasin makuupussissa ja katselin yllä loistavia tähtiä kunnes nukahdin tyytyväisenä.

6 Comments

5 Comments

Kiireitä

Hei vaan kaikille! Anteeksi, nyt en ole päässyt käyttämään läppäriä pariin päivään. Pääkaupunkiseudulla on ollut paljon ohjelmaa ja tapaamisia - tunnen täältä enemmän ihmisiä kuin luulinkaan. Huomenna yritän järjestää sopivan raon päivitystä varten. Sitä odotellessa, tässä muutama sekalainen julkaisematon kuva matkan varrelta:

5 Comments

3 Comments

Teijo

Tarkkaavaisimmat blogin sivupalkin seuraajat saattoivat huomata, että olin Teijossa kaksi kertaa. Poljin sinne ensin jo Saaristomereltä Salon kautta, mutta huomasin matkalla pyörän tarvitsevan pian huoltoa. Kampien laakerit olivat kuluneet lähes loppuun. Teijossa yövyttyäni päätin palata takaisin Saloon korjaamolle ja käydä samaa matkaa Torronsuolla ja Liesjärvellä. Sitten uudestaan Teijon kautta Tammisaareen.

Kummallakin kerralla pystytin leirini pitkän päivän päätteeksi pimeässä Matildajärven telttailualueelle. Yritin ensin mennä Vicksbäckinlahden laavulle, mutta viimeinen pätkä oli taluttamiskelvotonta pitkospuuta, enkä jaksanut väsyneenä kantaa tavaroita usealla eri reissulla.

Teijon kansallispuisto on maamme uusin. Se on lisätty vasta tämän vuoden alussa. Maastossa tätä ei huomaa, koska paikka on toiminut retkeilyalueena jo kauan. Polut, viitat, ja laavut löytyivät vanhastaan.

Ympäröivä alue on varsin idyllistä maaseutua, jossa monista harrastusmahdollisuuksista ja aktiviteeteista (golf, ratsastus, rinneautoilu jne.) huolimatta oli mukavan rauhallista. Itse puistossakin sai telttailla rauhassa. Ainakin tässä vaiheessa elokuuta. Metsä ei ole kovin vanhaa, kuten uudelta suojelualueelta voi olettaa, mutta kaunista joka tapauksessa.

Olenko muuten kertonut eräästä retkeilypäivän kohokohdista? Eli se, kun hikisen tahmaisena ja pahanhajuisena saa pulahtaa lämpimään järveen vilvoittelemaan. Minä en ole erityisen hyvä uimari, mutta kellun kuin korkki veden pinnalla. Tapanani on jäädä aina joksikin aikaa makaamaan vaakatasoon kädet pään alla. Näistä hetkistä kannattaa pysähtyä nauttimaan.

Teijossa Matildanjärvi oli erityisen lämmin (ja minä jopa tavallista likaisempi). Monen tien pöly huuhtoutui pois ja lihasten solmut aukesivat rentoutuessa. Aurinko lämmitti ja vesi viilensi yhtäaikaa. Lähes painottomassa tilassa mieli keveni. En liikuttanut evääkään, olin vain. Monta kertaa on kelluessa tuntunut siltä, että voisin vaikka nukahtaa. Toistaiseksi en ole torkahtanut, mutta ehkä vielä joskus otan pienet unet maailman suurimmalla vesisängyllä.

3 Comments

5 Comments

Liesjärvi

Käyskentelin verkkaisesti Liesjärven ja Kyynäräjärven erottavalla kapealla harjulla. Kumarruin välillä ottamaan kuvaa jostakin mielenkiintoisesta yksityiskohdasta. Tikka nakutti herkkupalaa suuren männyn rungosta. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Julistin tämän mielessäni sään puolesta kesän kauneimmaksi päiväksi.

Talutin pyörää hieman eteenpäin seuraavan puun kylkeen ja jatkoin kuvien etsimistä. Hyvin asettuneeseen käpyyn lankesi valo latvojen välistä. Kameran suljin raksahti. Viereisessä puussa rapisi jokin - käännyin katsomaan. Minua tutki vakavan näköinen nuori orava. Näytti tämän kevään pennulta. Pienokainen säksätti varoitusääniä. Otin kurrestakin kuvan ja poistuin kohteliaasti.

Kävin Liesjärven kansallispuistossa telttailemassa kaksi kertaa jo viime vuonna, joten tiesin minne mennä. Peukalolammen laavu olisi ollut melko helposti pyörän saavutettavissa, mutta Savilahti mukavampi paikka leiriytyä. Puskin kuormaani hitaasti kilometrin pituista polkua juurien ja kivien yli. Torronsuolta oli ollut niin lyhyt matka, että vaihteeksi iltatoimiin oli runsaasti aikaa.

Savilahdella odotti melkoinen joulu. Kaksi Helsingin pelastuslaitoksen miestä eläkeiän molemmin puolin oli hyvin varustetulla kanoottiretkellä. Valtavan teltan lähellä kohisi matkasauna! Sain heti kutsun löylyihin. Kuuntelin tarinoita Liesjärvellä retkeilystä kymmenien vuosien takaa, lähes ennen syntymääni.

Saunomisen ja uimisen jälkeen vieraanvaraiset ystävykset kutsuivat minut vielä herkulliselle iltapalalle. Nuotion ääressä jutellessa meni myöhään yöhön, kunnes iltamyssyt tekivät tehtävänsä. Näin hienojen ihmisten tapaaminen ja yhteinen illanvietto luonnon helmassa on aina retken kohokohtia.

Kaiken muun kestityksen lisäksi löysin vielä päivällä leiriä purkaessani miesten jättämän lahjan - pienen kokoontaitettavan kuksan jota olin kehunut illalla. Löytö sai minut hymyilemään pitkään. Ei voi kuin ihailla tällaista ystävällisyyttä ja anteliaisuutta. Yritän elää esimerkin mukaisesti.

Ennen lähtöä kävin vielä Korteniemen perinnetilalla, jossa eletään 1900-luvun alkua. Kotieläimiä tepastelee pihassa ja ruista viljellään perinteisin menetelmin. Jännä ajatella, kuinka paljon tyypillinen eläminen on muuttunut vaivaisen sadan vuoden aikana. Tilan naiset olivat niin kauniisti hymyileviä ja hehkuvan iloisia, että teki itsekin mieli jäädä talkoihin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Taas jäi kansallispuistosta hyvä mieli ja kauniita muistoja. Kyllä Suomen kesässä vaan on upeaa matkustaa.

5 Comments

8 Comments

Torronsuo

Forssa-Somero -tien varrella sijaitseva Torronsuon kansallispuisto oli ensimmäinen (ja luullakseni ainoa), jossa leiriytyminen on yksiselitteisesti kielletty. Tämä tiesi hankaluuksia päätavoitteelleni, joka oli kaikissa puistoissa yöpyminen. Toisaalta enhän minä leiriytynyt Saaristomerelläkään, vaan kuvasin tähtiä koko yön. Päätin siis tehdä samoin Torronsuolla.

Pitkospuulenkin tehtyäni kuvauspaikaksi valikoitui automaattisesti 17-metrinen Kiljamon lintutorni. Osittain maisemien takia, mutta se on samalla puiston ainoa vaihtoehto levähdyspaikaksi.

Vielä jonakin päivänä kaikki tämä on edelleen suota.

Yötä vastaanottamaan.

Osan yöstä oli seuranani toinen valokuvaaja. Nuori mies oli melko huonosti varustautunut: ilman vettä, eväitä, otsalamppua tai lämpimiä vaatteita. Oli kiivennyt ylös revontulien toivossa. Kyllä liekit näkyivät pohjoishorisontissa, mutta niin kaukana ja himmeänä, etten yrittänyt kuvata. Sen sijaan asetuin tornin lattialle katsomaan yllä kaartavaa Linnunrataa.

Tähtitaivas rauhoittaa ja antaa perspektiiviä. Minulla oli vielä illalla ollut joku mieltä askarruttava huolenaihe, mutta galaksimme kiekkoa katsellessa ongelma unohtui mitättömänä. Makasin vain ja nautin olostani. Ei ollut kiire minnekään. Paljain silmin näkyvä Andromedan galaksi näytti nyökkäävän hyväksyvästi. Välillä tähdenlento piirsi viivan taivaalle. En toivonut mitään - minulla oli jo kaikki tarpeellinen.

Olin ilmeisesti torkahtanut, koska havahduin unesta muutaman tunnin kuluttua saman valokuvaajan tömistellessä takaisin torniin. Oli jo valoisaa, juuri ennen auringonnousua. Tällä kertaa miehen kuvauskohteena oli aamu-usva. Kaveri oli lähtiessään sanonut hakevansa kotoa sopivammat varusteet, mutta olikohan eksynyt matkalla, koska edelleen mukana ei näyttänyt olevan eväitä tai lämmintä. Ei edes takkia. Sitkeätä tekoa - itse tärisin kylmästä kaikki vaatteet, pipo ja hanskat päällä viltin alla.

8 Comments